Kesykissa tai kotikissa (Felis silvestris catus) on kesy nisäkäs. Se on Euroopan yleisin lemmikkieläin.
Kissoja on kesytetty mahdollisesti jo heti maatalouteen siirtymisen jälkeen. Maatiloilla kissoista oli hyötyä varsinkin ennen vanhaan, koska ne pitivät hiiret ja rotat kurissa. Kissat leikkivät mielellään, kun sille päälle sattuvat. Kissa on siisti eläin: se pitää itsensä aina puhtaana nuolemalla turkkiaan. Kissat ovat luonteeltaan älykkäitä, ystävällisiä ja hyvin kiinnostuneita ihmisistä, mutta niillä on myös vahva oma tahto. Monet ihmiset pitävät kissojen ulkonäöstä: niiden suuret silmät, pieni nenä, sileä paksu turkki ja värit kiehtovat.
Kissat elävät tavallisesti 10-12-vuotiaiksi, mutta hyvin hoidettuna ja asianmukaisesti ruokittuna yli 15 vuodenkaan ikä ei ole poikkeuksellinen. Vanhimmaksi elänyt kissa oli mahdollisesti jopa 40-vuotias, mutta tästä ei ole tarkkaa tietoa.
Osa ihmisistä on allergisia kissoille, mikä johtuu sekä kissan syljestä että hilseestä, eikä yleisen harhaluulon mukaisesti kissankarvoista. Lisäksi kissanhiekkaan lisätty hajuste saattaa aiheuttaa allergiaoireita.
Nykytietämyksen mukaan kissa kesyyntyi Egyptissä yli 4000 vuotta sitten, kiitos ihmisten hyväntahtoisuuden viljaa syövien tuholaisten torjujaa kohtaan. Kissan arvostuksesta kertoo jotain se, että Egyptissä aikoinaan kissan surmaajaa rankaistiin kuolemalla.
Kissa on lihansyöjä. Lihasta saa muun muassa tauriinia, joka on välttämätöntä kissalle, ja jota ei saa kasveista. Kissa pystyy käyttämään rasvaa energiakseen tehokkaammin kuin ihminen, eikä korkeakaan rasvaprosentti ole haitaksi kissalle.
Terve kissa osaa säädellä syömistään, eivätkä kissat liho ylensyönnin takia, ellei kissa sitten syö ajankulukseen virikkeettömässä ympäristössä. Kissaa voi pitää lihavana ellei sen kylkiluita tunne kyljestä tunnusteltaessa.
Kissan ruumiinlämpö on noin 39 astetta ja kissan sydän lyö noin 110-140 kertaa minuutissa.
Kissan kuulo- ja hajuaistit ovat huomattavasti ihmistä tarkemmat, mutta makuaisti on heikompi. Kissa ei näe täysin pimeässä, mutta kissan silmässä on "peili" (Tapetum lucidum), joka parantaa hämäränäköä. Kissa näkee myös värejä, mutta värit eivät ole yhtä "kirkkaita" kuin ihmisen kokemana ja lisäksi kissa ei erota punaista väriä. Kissa näkee yöllä pienetkin liikkeet paremmin, kuin ihminen päivällä. Kissa hyödyntää sopeutumistaan yöhön ja saalistaa usein öisin.
Kissan kantoaika on noin 66 vuorokautta ja kissa synnyttää keskimäärin 4 pentua. Kuitenkin ensimmäisellä synnytyskerrallaan kissa saa yleensä 1 tai 2 pentua. Naaraan kantamisen huomaa varmimmin, ennen vatsan pyöristymistä, nisistä. Ne punoittavat ja ovat keitetyn riisinjyvän kokoiset kahden viikon päästä astutuksesta. Raskaus on mahdollista keskeyttää eläinlääkärissä.
Lainattua Wikipediasta